Siirry sisältöön

VK: Ensimmäisiä ajatuksia verkkokirjoittamisesta

18.3.2010

Verkkokirjoittaminen terminä on minulle kohtalaisen tuttu asia ennestään, siis ainakin noin kovin yleisellä tasolla. Luulen, että jokainen joka on vähänkään nettiä käyttänyt, pystyy päättelemään aiheesta ainakin jotakin. Mutta mukaan tuleekin mielenkiintoisia vivahteita, kun asiaa alkaa tarkastelemaan vähän syvemmin. Asia ei enää olekaan itsestään selvä, vaan esiin nousee -ainakin minulla- monia kysymyksiä, joihin vastauksien löytäminen ei ehkä olekaan niin helppoa kuin aluksi kuvittelin.

Mitä oikeastaan on verkkokirjoittaminen, mikä on (hyvä) verkkoteksti? Ja miten verkossa/verkkoon kirjoitettu teksti sitten olennaisesti eroaa tavallisesta paperijulkaisusta? Entäs mitä verkkojulkaisutyyppejä on olemassa?
Näihin kysymyksiin lähden tämän verkkokirjoittaminen -kurssin avulla etsimään vastauksia. Eli tavoitteenani on kurssin loputtua pystyä vastaamaan edellisiin ainakin jossain määrin (itseäni) tyydyttävästi.

Ensimmäisellä luennolla tuli mielestäni hyvin esille verkkokirjoittamisesta ja -teksteistä ihan puhtaimmat perusteet, niitä periaatteessa itsestäänselviä asioita, jotka kuitenkin on hyvä kerrata aina silloin tällöin. Sinänsähän niin verkkotekstin, verkkokirjoituksen kuin verkkokirjoittajankin määritelmät ovat varsin häilyviä ja asteittaisiakin, joten tarkkojen rajojen vetäminen on vaikeaa. Ennen kaikkea jäi mieleen se painotus, että verkko julkaisualustana ei sinänsä pelasta tai korjaa mitään, vaan se tarjoaa teksteille uusia mahdollisuuksia. Vanhojen mallien mukaan tuotetut tekstit eivät (ainakaan välttämättä) toimi verkossa. Verkon mahdollisuudet ovat huimat, mutta myös varovaisuus on hyvä muistaa, vaikkapa julkisuuden kautta ja toisaalta taas sen suhteen mihin mistäkin asiasta voi/saa/kannattaa kirjoittaa.

Ensimmäisen luennon kotitehtäväksi tuli kuunnella Verkkoon kirjoittaminen -luento netin kautta ja pohdiskella ja kommentoida sen herättämiä ajatuksia.

Periaatteessa tuolla nettiluennolla oli ihan samoja perusajatuksia kuin mitä Kaija-Mari otti esiin face-to-face luennollakin. Siis näistä verkon ja paperitekstin eroista, mitä kaikkea sinne verkkoon voi ja kannattaa laittaa, ja miten tärkeää on verkkoteksti muotoilla oikein ja kuinka tämä muotoilu sitten eroaa “normista” eli totutusta paperimuotoilusta. Itselle tärkeintä antia tässä oli varmaankin se pätkä, missä pyrittiin kiinnittämään huomio tekstin ennaltasuunnittelun tärkeyteen ja kaikkeen mikä siihen liittyy. Itsellä ainakin verkkoon kirjoittamisen kynnys esim. jollakin keskustelupalstalla on paljon matalampi kuin vaikkapa jonkun paperisen sanomalehden yleisöosaston tekstiin vastaaminen tms., ja tämä monesti johtaa siihen että kirjoittamaansa ei verkossa juuri etukäteen suunnittele, vaan sitä kirjoittaa ihan vain intuitiopohjalta mitä sattuu mieleen sillä hetkellä juolahtamaan. Verkkoluennolta jäi mieleen myös yksi (nimenä) täysin uusi käsite eli multimodaalisuus. Tähän en ollut aiemmin törmännyt, mutta toki ihan tutusta asiasta siinäkin lopulta on kyse. Luennon kuunneltuani pohdiskelin itse myös informaatiolukutaitoa ja sen tärkeyttä. Tätä käsitettä ei taidettu mainita ollenkaan, mutta kyseessä on etenkin verkkotekstien parissa kyllä todella tärkeästä asiasta, etenkin tekstejä luettaessa tietenkin.

Vielä viimeisenä kommenttina tuota verkkoluentoa koskien on pakko mainita tuo itse luentosivusto, siis josta se luento äänitallenteena löytyy. Tuo nimenomainen sivuhan toimii – kuten varmasti monet huomasivatkin – erinomaisena esimerkkinä erittäin huonosti kirjoitetusta verkkotekstistä…sillä käytännössähän sivu on ainoastaan sanasta-sanaan litteroitu versio tuosta luentoäänitallenteesta. Jos luentoa ei voi jostain syystä äänitallenteena kuunnella, ja yrittää tulla toimeen pelkästään kyseisen sivun avulla, on asian seuraaminen tehty kyllä todella vaikeaksi. Mielestäni melko omituinen päätös  toteuttaa tuo sivu tuolla tavoin, varsinkin kun ottaa huomioon luennon aiheen.

4 kommenttia jätä yksi →
  1. 19.3.2010 10.30

    Hei! tämähän oli mukava juttu. Tulen suraamaan mielenkiinnolla, mitä luennolla seuraa. Jos vain jaksat kirjoittaa.

    Itse olen Hymyilevä eläkeläinen-blogin kirjoittaja, tosiaankin eläkeläinen. Olen blogannut vuoden verran. Jotain tänä aikan olen oppinut. Laitan tähän nyt omia havaintojani:

    Verkossa ei kannata jaaritella. Suoraan asiaan. Kirjoittamisen tyylin voi itse valita, ja se on vapauttavaa. Suunnittelu on tietysti hyvä, mutta ei saa tehdä mitään kuolettavaa jorinaa, blogin ei ole väitöskirja. Tiiviys kannattaa. Myös lauseet kannattaa tiivistää. Lyhyet kappaleet.

    Niihin blogien kommentteihin (kuten tämäkin on) usein halutaankin spontaaneja kommentteja. Tietysti voi olla joku uskonnon olemusta tai muuta hämärää pohdiskeleva blogi, joka onkin tarkoitettu lähinnä asian harrastajille. Silloin kommentti on myös tiukasti suunniteltu, perusteltu mielipide.

    Salinet pienen kritiikin tuosta kirjoituksesi loppupuolen pohdinnasta: lukijaa ärsyttää jos vain vihjaat johonkin kertomatta mistä on kyse. Esim. käsite multimediaalisuus sietäisi muutamin omin sanoin selittää eikä vai todeta, että se jäi mieleen ja oli uusi käsite. Samoin olisit voinut koota oman käsityksesi, millaista verkkokirjoittaminen on tai pitäisi olla.

    Monin terveisin
    Hymyilevä eläkeläinen

  2. 1.4.2010 16.58

    Hei Hymyilevä eläkeläinen!

    Kiitokset kommentista, ne ovat aina tervetulleita. Hienoa kuulla että pidit kirjoituksestani. Nämä “verkkokirjoittaminen” -aiheella merkityt jutut ovat tosiaankin osa Verkkokirjoittaminen -nimisen yliopiston äidinkielen kurssin suoritusta. Kurssiin siis kuuluu blogissa pidettävä ja kirjoitettava oppimispäiväkirja.

    Pääsit kyllä asian lähteille luetellessasi noita havaintojasi. Samoja on tullut esille myöhemmillä luennoilla. Sain nyt vihdoin siirrettyä nekin tänne blogiin (lukuun ottamatta aivan paria viimeistä, joihin kyllä paneudun hetken kuluttua!) eli jos aihe vielä kiinnostaa, niin lisääkin tekstiä siitä nyt lopultakin löytyy.

    Myös kritiikki on aina tervetullutta, ja ymmärrän pointtisi tässä tapauksessa paremmin kuin hyvin. Itse asiassa mietin tuota nimenomaista kohtaa kirjoittaessani että pitäisikö termiä tähän selittää, mutta päädyin sitten kieltävään lopputulokseen ja lisäsin siihen vain linkin kaaviokuvaan…kun näissä merkinnöissä on kyseessä kuitenkin tietyn kurssin oppimispäiväkirjasta, jotka on tarkoitettu pääosin oman oppimisen peilaamiseen ja opitun pohdiskeluun, ei niinkään termien selittelyyn. Toisaalta taas nyt kun tämä on tavallisuudesta poiketen kaikille avoin, niin tilanne on varsin tavallisuudesta poikkeava, joten selityksetkin ehkä olisivat paikallaan.

    Tuo toinen ideasi siitä, että olisin koonnut omia ajatuksia siitä millaista verkkokirjoittamisen mielestäni pitäisi olla, oli loistava. Harmi kun en sitä tajunnut tehdä. Onneksi noissa myöhemmissä merkinnöissä se tulee ainakin rivien välistä esiin ainakin aina välillä. :)

    -Tessa

Paluuviitteet

  1. VK: Kuudes luento – Wiki-esitys ja suoritusohjeita « Tessan Koto
  2. VK: Itsearviointia ja kurssipohdintaa « Tessan Koto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.