Siirry sisältöön

Torrevieja

PerustietoaMatkustaminenNähtävyyksiäKulttuuri

!Hola¡

Tervetuloa Torrevieja-aiheisille sivuilleni!

Torreviejan vaakuna

Näiden sivujen tarkoitus on tarjota tietoa Torreviejasta matkailijalta matkailijalle. Sivuilla esiintyvät tiedot, vihjeet ja opasteet eivät siis välttämättä ole mistään virallisesta lähteestä, vaan pohjautuvat pitkälti omiin kokemuksiin. Kaikki sivuilla otetut kuvat ovat minun itseni ottamia.

Olen käynyt kaupungissa nyt kaksi kertaa, ensin viikon mittaisen matkan keväällä 2009, ja myöhemmin vietin siellä koko joululomani, 3,5 viikkoa, vuodenvaihteessa 2009/2010.

Sivusto on näin aluksi vielä kovin yksinkertainen ja puutteita on paljon, mutta ajan myötä sivujen on tarkoitus tarjota kohtalaisen kattava tietopaketti Torreviejaan matkaavalle suomalaiselle selvällä suomen kielellä. Lisään sisältöä sitä mukaa kun vain suinkin ehdin. Suunnitelmat ovat varsin suureelliset. Jos ne kiinnostavat, pääsee niitä tarkastelemaan tämän käsitekartan avulla (avautuu uuteen välilehteen). Käsitekartan punaiset osat ovat toteutuneet, muut ovat vielä työn alla.

Tällä hetkellä sivuston linkitykset ovat varsin tökeröt. Se johtuu siitä, että käyttämäni WordPress-teema ei näköjään tue sivujen alasivuja oikein, joten joudun linkittämään alasivut yksitellen tänne näkyviin. Vaihdan teeman heti kun ehdin (ja löydän sopivan), mutta siihen asti kuitenkin mennään näillä eväillä.

Välimeri auringonlaskun aikaan joulukuussa 2009

Kaikenlainen aiheeseen liittyvä kommentointi on tervetullutta ja otetaan ilolla vastaan! Toivottavasti sivuista on sinulle hyötyä, ja poikkeat katselemaan Torreviejan nähtävyyksiä toisenkin kerran!

-Tessa

PerustietoaMatkustaminenNähtävyyksiäKulttuuri

© Teresa Savolainen 2010. Sivu päivitetty viimeksi 18.4.2010
5 kommenttia jätä yksi →
  1. Kaija kestolinkki
    29.4.2010 10.32

    Sivuillasi on selvä, tarkka aihe ja kohderyhmä.

    Rakenne ja jaottelu on varmaan tuttu kaikille, jotka ovat lukeneet matkaoppaita tai matkailusivuja internetissä. Niistä saat apua rakenteeseen, jos apua tarvitset. Toisaalta tietty tuttuus auttaa lukijaa.

    Eikä käsitekartta mitenkään hirviöltä vaikuta. Siinähän on ihan selvä jaottelu, ja aina parempi, että suunnitelmia on paljon. Niitä on aina helppo karsia, jos tarvis vaatii.

Paluuviitteet

  1. VK: Viides luento – Sähköposti- ja blogiasiaa sekä kotitehtäviä « Tessan Koto
  2. VK: Kuudes luento – Wiki-esitys ja suoritusohjeita « Tessan Koto
  3. VK: Itsearviointia ja kurssipohdintaa « Tessan Koto
  4. Uusi vuosi, vanhat kujeet « Tessan Koto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.