Väsymys – ja Talvitarina!

— Otsikossa mainittu Talvitarina löytyy tämän viestin lopusta, mustalla kirjoitettuna. Mikäli vain tarina kiinnostaa, niin hyppää vihreän tekstin yli! *hymy* Mielelläni otan vastaan kommentteja kyseisestä sepustuksesta – siitä on todella pitkä aika kun viimeksi jotain fiktiivistä kirjoitin! —

Jahas. Jälleen on piiiitkä aika kulunut edellisestä merkinnästä. Lähinnä tämä johtuu yleisestä laiskuudesta, tosin mukana on myös jatkuva sairastelu ja yleinen väsymys sairastelun johdosta. Tai jotain. En tiedä. Ehkäpä olen viime aikoina kärsinyt syysmasennuksesta? Vai kutsutaanko sitä kaamosmasennukseksi? Tiedä häntä. Joka tapauksessa järjettömän väsynyt olen ollut, ja tuntuu kuin joka ikinen liikkeellä oleva pöpö olisi yrittänyt iskeä. No joo, mutta ehkäpä se tästä taas pikkuhiljaa lähtee sumplimaan, kun jouluakin kohti kerta mennään.

Niin paljon kaikenlaista on tapahtunut, että tuntuu hullulta edes yrittää kertoa kaikkea. Ihan lyhyesti siis vain maininnat parista asiasta. Ensinnäkin sain kuin sainkin valmiiksi syksyllä aloittamani pipo-lapaset-kaulaliina projektin. Ne ovat kaikki valmiita siitä söpöstä punasävyisestä raitalangasta. Lisäksi neuloin isälle isänpäivälahjaksi pipon myös. Kuvia noista minun käyttööni tulleista varusteista postitan tänne jahka jaksan kuvat napata. Ihan kivan näköisiä niistä tuli, omasta mielestäkin. Vuoroaan odottaa tuolla jo vihreä lankakerä samanlaista settiä varten. Huomasin että on lopulta tosi mukavaa illalla tv:tä katsellessa ottaa puikot käteen ja neuloa. Se on jotenkin hirvittävän rauhoittavaa.

Tarikille sattui onnettomuus muutama viikko sitten. Sitä kolhaisi auto. Melko lujaakin, kuten myöhemmin selvisi. Nyt on tilanne jo kovasti parempi kuin jokunen viikko sitten, silloin oltiin yhdessä vaiheessa jo siinä tilanteessa, että eläinlääkäri sanoi että nyt pitää miettiä kuinka kauan jatketaan…mikä on koiralle parasta. Onneksi kuitenkin pahin meni ohi, vaikkakin seuraukset tölhäisystä näyttävät olevan pysyvää laatua. Auto osui Tarikia takapäähän. Tutkimuksissa kävi ilmi, ettei luita ollut poikki tai murtunut, mutta jotain vikaa kuitenkin oli havaittavissa: koira ei pystynyt omin avuin käymään asioillaan, takapää ei oikein kantanut, ja kivut olivat tosi pahat (oletteko koskaan kuulleet koiran k i l j u v a n kivusta? Olkaa onnellisia jos ette ole. Se on ihan hirveä ääni.) Onneksi kipulääkkeet auttoivat, ja aikakin parantaa pikkuhiljaa. Tällä hetkellä Tarik kävelee, ja juokseekin kohtuullisen normaalin näköisesti. Jos se makaa pitkiä aikoja paikoillaan, se jäykistyy ja silloin se saattaa vähän linkuttaa. Asioilla käynti ei vielä ole ihan hallinnassa, etenkin pississä pitää vielä välillä auttaa, koska rakko ei tyhjene kunnolla. Häntä on alkanut vasta viime päivinä osoittaa edes vähäsen muuta liikettä kuin ylös-alas – eli siis hännän heilutusta on jo vähän tapahtunut. Eteenpäin siis mennään koko ajan, vaikkakin hitaasti. Kyseessä on siis Tarikin kohdalla jonkinasteisesta hermo/selkärankavauriosta. Eläinlääkärin mukaan koira on edistynyt oikein hyvin, ja on moneen kertaan sanonut, että tämä ottaa aikaa. Olikohan asia niin, että hermosto kasvaa takasin/korjaa itseään 0,5mm viikossa tai jotain. Kovasti on Tarikin käytös rauhoittunut onnettomuuden jälkeen. Kai se on luonnollistakin…ja varmasti ikä alkaa jo pikkuhiljaa painaa – Tarik täyttää vuodenvaihteessa jo 8. Päivä kerrallaan kuitenkin mennään. Ensimmäisten päivien kauhunhetket ovat onneksi jo takana, ja tällä hetkellä näyttää jo ihan hyvältä. On se kuitenkin aina kamalaa, kun tällaista tapahtuu – koira on kuitenkin perheenjäsen, ja erittäin rakas sellainen.

Tänään olen iltapäivällä lähdössä Kuusamossa käymään. Isällä on joitain paperihommia, ja samalla on tarkoitus siivota toimistokin hänelle. Innolla lisäksi odotan taas mökille pääsyä. Se on niin ihana paikka, että sinne on aina ikävä! 🙂 Viikonloppuna alkaa tv:stä kauan odotettuna uusintana The Joulukalenteri, jonka laitoin tulemaan nauhalle, kun mökillä ei ole sähköjä tv:stä puhumattakaan. Joulu on niin älyttömän lähellä jo, että sitä on melkein vaikea tajuta. Mihin ihmeeseen syksy oikein taas hurahti?

Tässä on lopuksi vielä kaikkien iloksi lyhyt tarina. Kirjoitin sen jokunen tunti sitten Telkku.com:in foorumiin. Se tuli päähäni ihan yhtäkkiä, kun kirjoitin vastausta kirja vs. elokuva aiheiseen viestiin. Niinpä niin. Joskus ihmetyttää mistä tarinat oikein kumpuavat. Itse kyllä pidin ihan kohtalaisesti lopputuloksesta – se on ikäänkuin rentoutusharjoitus tai jotain – hyvin rauhoittava kuitenkin. Ainakin minulle. Toivottavasti myös kaikille lukijoille täällä siitä on iloa! Mielläni myös kuulen kommentteja tarinasta. Siitä on pitkä aika kun jotain oikesti fiktiivistä kirjoitin! *hymy*

Talvitarina

On pimeä, kylmä talvi-ilta. Olet Lapissa mökillä viettämässä
rentouttavaa lomaa arjen kiireistä. Mökki on erittäin vanhanaikainen: siellä ei
ole sähköjä, ei juoksevaa vettä. Ruoanlaittoa varten mökkiin on asennettu
nestekaasulla toimiva liesi, ja mukavuuden vuoksi samaisella kaasulla toimiva
lämmitin. Kun aiemmin päivällä saavuit mökille, olit järkyttynyt huomatessasi
kuinka puutteellinen sen varustus oli – ainakin nykypäivän mittapuiden mukaan.
Nyt järkytyksesi on kuitenkin laantunut ja huomaat itse asiassa viihtyväsi
täällä luonnon helmassa, hiljaisuuden keskellä.

Olet juuri tullut saunasta. Hymyillen muistelet
puulämmitteisen saunan pehmeitä löylyjä ja sitä, miten rituaali täällä poikkeaa
kaupungin oloista. Veden kanto ja lämmitys, saunapuiden pilkkominen – kaikki se
on sinulle, kaupunkilaiselle, uutta. Mutta voi, kuinka hienolta saunominen
noiden askareiden jälkeen olikaan tuntunut! Hymy huulillasi muistelet myös
matkaasi saunalta pihan poikki mökille – sekin on jotain, mitä kaupungissa ei
voi kokea; öljylyhdyn heittämää pientä valojuovaa, purevaa pakkasta poskilla
saunan kuumuuden jälkeen, lumen narsketta kenkien alla, hengityksen
höyryämistä…ja lopulta mökin turvallinen ja tervetullut lämpö.

Nyt sinulla on koko ilta aikaa ja pohdit, miten illan
viettäisit. Kotioloissa tv olisi jo auki, tietokone päällä ja radiokin
luultavasti lempiasemalla. Täälläkin olisi radio, mutta koska se toimii
pattereilla, päätät jättää sen tällä erää rauhaan. Vilkuilet ympärillesi ja
hetken tunnet paniikin oireiden hiipivän selkäpiihisi – eihän täällä ole mitään
tekemistä! Ajatus kuitenkin katoaa mielestäsi, kun silmiisi sattuu sängyn
yläpuolella oleva kirjahylly jossa on reilut parisenkymmentä kirjaa. Astelet
hiljalleen kirjahyllyä kohti. Villasukat jalassasi tekevät askelistasi pehmeät
ja äänettömät. Kun lähestyt hyllyä, mietit milloin olet oikeasti viimeksi
lukenut kirjan. Muistat, että joskus aikoja sitten, nuorempana, nautit kirjoista.
Niiden tuomasta jännityksestä, vapaudesta ja kaikista niistä maailmoista joihin
niiden avulla pääsit matkustamaan. Tutkit hetken hyllyn sisältöä. Kirjoja
selaillessasi ja takakansien tekstejä silmäillessäsi huomaat, että mökin
omistaja on yrittänyt tarjota valikoiman, jossa on jokaiselle jotakin:
fantasiaa, romantiikkaa, seikkailuita, jännitystä, eräkirjoja ja tietokirjoja;
hyllyssä on luettavaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Valitset
lopulta yhden hyllyn uusimmista kirjoista, Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Se
kuulostaa sinusta mielenkiintoiselta, ja ainakin kirjan aihe, ilmaston
lämpeneminen, on hyvin ajankohtainen.

Kävelet takaisin huoneen keskustaa kohti kirja kainalossasi.
Ajattelet ensin, että istahdat lukemaan kirjaa pöydän ääreen. Pöydän viereen
päästyäsi kuitenkin vain lasket kirjan kädestäsi, ja jatkat matkaasi kohti
huoneen nurkassa olevaa takkaa. Omistaja on huomaavaisesti ladannut takan jo
valmiiksi – sinun ei tarvitse kuin avata pelti ja raapaista tulitikku, ja pian
takassa roihuaa iloinen tuli. Ihailet hetken aikaansaannostasi; kuuntelet tulen
rauhoittavaa rätinää ja katsot liekkien loimotusta. Tulitikkuaski kädessäsi
kävelet ympäri pientä mökkiä ja sytytät kynttilät – seinäpidikkeiden kolme
lämpökynttilää ja pöydällä olevat kaksi pöytäkynttilää. Käyt pikaisesti ulkona
sammuttamassa ikkunan taakse naulaan jättämäsi öljylyhdyn. Tulet takaisin
sisälle, lasket tikkuaskin pöydälle ja otat kirjan uudestaan käsiisi. Astelet
muutaman askelen matkan takan edustalla olevan nojatuolin luo, istut alas ja
avaat kirjan. 

Jonkin ajan kuluttua havahdut kirjan lumoavasta tarinasta
hetkeksi ja käyt lisäämässä takan hehkuville hiilloksille muutaman puun.
Istahdat takaisin nojatuoliin. Ennen kuin syvennyt uudestaan kirjan kiehtovaan
maailmaan, suljet silmäsi hetkeksi nojaten päätäsi vasten nojatuolin korkeata
selkänojaa. Kuuntelet, kuinka mökin nurkat naksuvat ulkona olevan purevan
pakkasen takia. Kuulet myös tulen rauhoittavan rätinän takassa. Suljettujen
luomiesi takaakin aistit liekkien kauniin loimotuksen, ja tunnet kasvoillasi
niiden tuottaman lämmön. Olosi on hyvä ja rauhallinen. Arjen kiireet ja huolet
ovat kaukana tästä hetkestä. Avaat silmäsi pieni hymynpoikanen huulillasi.
Hetkeä ennen kuin syvennyt uudestaan kirjan pariin, mielessäsi käy ajatus
siitä, että juuri tämä on sitä mitä kaipasit: takkatuli, kynttilät ja hyvä
kirja. Pitkästä aikaa tunnet olosi oikeasti onnelliseksi. Tässä on hyvä olla.